Vuorovaikutus nepsylapsen kanssa- haasteita ja mahdollisuuksia

 

Sosionomin työssä vuorovaikutus on tärkeää. Asiakastyössä kohdataan usein erilaisia lapsia ja perheitä, joilla voi olla erilaisia tarpeita vuorovaikutuksessa. Yksi ryhmä, jonka kanssa vuorovaikutus voi vaatia erityistä ymmärrystä ja osaamista, ovat  nepsylapset . Nepsy on lyhenne sanasta neuropsykiatriset erityispiirteet, ja siihen kuuluvat esimerkiksi ADHD sekä autismikirjon häiriöt. Pirhan nepsysivuston mukaan lasten neuropsykiatriset häiriöt ovat synnynnäisiä ja oreet ovat yksilöllisiä ja vaikeusaste vaihtelee (Pirha 2026.)  Tässä kirjoituksessa tarkastelen vuorovaikutuksen haasteita nepsylapsen kanssa sekä keinoja, joilla ammattilainen voi tukea toimivaa vuorovaikutusta. 

Nepsy ja vuorovaikutuksen erityispiirteet

Neuropsykiatriset erityispiirteet voivat vaikuttaa monin tavoin lapsen vuorovaikutukseen. Lapsella voi olla vaikeuksia esimerkiksi keskittymisessä, tunteiden säätelyssä tai sosiaalisten vihjeiden tulkitsemisessa.  Osalle autisminkirjon lapsille on hankalaa tulkita sekä sanallista että sanatonta viestintää kuten ilmeitä ja eleitä ja erilaisia kielikuvia (Autismiliitto 2022.) Tämä voi näkyä tilanteina, joissa lapsi keskeyttää keskustelun, vetäytyy vuorovaikutuksesta tai reagoi voimakkaasti erilaisiin tilanteisiin.

Autismikirjon piirteisiin voi liittyä haasteita esimerkiksi katsekontaktissa, keskustelun vuorottelussa sekä toisten ihmisten tunteiden tulkitsemisessa (autismiliitto 2022.) ADHD puolestaan voi vaikuttaa impulsiivisuuteen ja tarkkaavaisuuteen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että jokainen lapsi on yksilö, eikä kaikilla nepsylapsilla ole samanlaisia haasteita  

Vuorovaikutuksen haasteita arjen tilanteissa

Nepsylapsen kanssa vuorovaikutuksessa voi tulla vastaan tilanteita, joissa väärinymmärrykset ovat mahdollisia. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää Esimerkiksi epäsuoria viestejä tai monimutkaisia ohjeita. Lapsi voi myös reagoida voimakkaasti muutoksiin, kuten aikataulujen muuttumiseen tai uusiin tilanteisiin. Jopa mukavien tilanteiden yhtäkkinen ilmaantuminen voi nepsylapselle olla vaikea omaksua ilman reagointia. Autismiliiton podcastissa tuodaan esiin, että nepsylasten kaikki vuorovaikutus ei ole verbaalista, joten täytyy myös osata tunnistaa sanatonta viestintää (Suoraa asiaa autismista 2024-2025.) Reagointi voi näyttäytyä joko ulospäinsuuntautuvana käytöksenä tai lamaantumisena.

Aistiherkkyydet voivat myös vaikuttaa vuorovaikutukseen. Esimerkiksi meluisa ympäristö tai voimakkaat ärsykkeet voivat kuormittaa lasta ja tehdä keskittymisestä vaikeaa. Tällaisissa tilanteissa lapsi voi vaikuttaa levottomalta tai vetäytyä vuorovaikutuksesta kokonaan. Ammattilainen voi tukea sosiaalisia tilanteita huomioimalla aistiärsykkeiden määrää vuovaikutustilanteissa, kuten vähentää valojen ja taustaäänien määrää sosiaalisissa tilanteissa (Suoraa asiaa autismista 2024-2025.)

 

Sosionomin näkökulmasta on tärkeää tunnistaa, että lapsen käyttäytymisen taustalla voi olla kuormitusta tai vaikeutta käsitellä tilannetta. Sen sijaan että lapsen toimintaa tulkitaan tahalliseksi häiriökäyttäytymiseksi, on tärkeää pyrkiä ymmärtämään tilanteen taustalla olevia syitä.

Ammattilaisen keinoja tukea vuorovaikutusta

Monin tavoin voidaan tukea toimivaa vuorovaikutusta. Yksi keskeinen keino on selkeä ja rauhallinen kommunikointi. Ohjeiden antaminen lyhyesti ja konkreettisesti auttaa lasta ymmärtämään, mitä häneltä odotetaan.

Ennakoitavuus on myös tärkeää nepsylapsille. Kun lapsitietää etukäteen, mitä seuraavaksi tapahtuu, hänen on helpompi valmistautua tilanteeseen. Kuvalliset aikataulut ja visuaaliset tukikeinot voivat olla erittäin hyödyllisiä vuorovaikutuksen tukemisessa.  
Lisäksi ammattilaisen on tärkeää kohdata lapsi arvostavasti ja kärsivällisesti. Myönteinen palaute ja lapsen vahvuuksien huomioiminen voivat vahvistaa lapsen itsetuntoa ja lisätä turvallisuuden tunnetta vuorovaikutustilanteissa.
Neurokirjon lasten kanssa työskentelyssä keskeistä on myös yhteistyö perheen ja muiden ammattilaisten kanssa. Yhteistyön avulla voidaan löytää lapselle sopivia toimintatapoja ja tukea hänen arkeaan kokonaisvaltaisesti.

Pohdinta

Nepsylapsen kanssa vuorovaikutus voi toisinaan olla haastavaa, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden oppia uusia tapoja kohdata lapsi yksilöllisesti. Sosionomin työssä on tärkeää ymmärtää neuropsykiatristen piirteiden vaikutusta lapsen toimintaan ja suhtautua lapseen empaattisesti.  Aito ensikohtaaminen ja yhteyden luominen lapseen. on tärkeää.

Kun ammattilainen pyrkii rakentamaan turvallista ja ymmärtävää vuorovaikutusta, lapsi saa mahdollisuuden tulla kohdatuksi omana itsenään. Tämä voi vahvistaa lapsen osallisuutta ja hyvinvointia sekä tukea hänen sosiaalista kehitystään.

Lähteet

Suoraa asiaa autismista. 2024-2025. Jakso 3: Lapsen autismi vanhemman silmin. Podcast. Viitattu 31.3.2026 https://autismiliitto.fi/materiaalia/suoraa-puhetta-autismista/#title-3

Pirha. Nepsy- neuropsykiatriset vaikeudet. 2026. Viitatty 21.03.2026 https://www.pirha.fi/web/nepsy-neuropsykiatriset-vaikeudet/nepsy-infoa/mita-nepsy-vaikeudet-tarkoittavat

Autismiliitto. sosiaalisen kanssakäymisen erityispiirteet 2022. Viitattu 21.3.2026. https://autismiliitto.fi/autismi/toimintakyky/sosiaalisen-kanssakaymisen-erityispiirteet/

Kirjoittanut KK

Vuorovaikutuksen haasteet neurokirjon perheissä

Perhe-elämässä vuorovaikutus on tärkeä side perheenjäsenten välillä. Perheenjäsenten välinen kommunikointi vaikuttaa arjen sujuvuuteen, ihmissuhteisiin ja hyvinvointiin. Neurokirjon erityispiirteitä omaavissa perheissä vuorovaikutus voi kuitenkin olla ajoittain haastavaa.  Neurokirjon häiriöihin kuuluvat autisminkirjon häiriö, Adhd ja touretten oireyhtymä (Oksanen, Soilasvaara 2019, 5.) Tässä kirjoituksessa tarkastelen vuorovaikutuksen haasteita neurokirjon perheissä sekä sitä, miten ammattilaiset voivat tukea perheiden arkea.

Neurokirjon piirteet ja perheen arki

Neurokirjon erityispiirteet voivat vaikuttaa monella tavalla perheen arkeen. Vanhemmat voivat kokea lapsen haasteelliseksi hoidettavaksi jo varhaisessa vaiheessa, mikä lisää vuorovaikutuksen haastetta (Arki toimimaan 2021. 53) 

Lapsella sekä vanhemmilla voi olla vaikeuksia keskittymissä, oman toiminnanohjauksen kanssa tai tunteiden säätelyssä. Nämä voivat vaikeuttaa vuorovaikutusta. Lähiympäristön aikuiset voivat esimerkiksi käyttää tehottomia ohjauskeinoja oman stressitason noustessa. Tallaisia ovat mm. liialliset lapsen kieltämiset ohjaustilanteessa. (Oksanen yms. 2019, 232.)  Näissä tilanteissa vanhemman oman tunteen hallinta olisi tärkeää.

Myös usein perheissä vanhemmilla on omia hoitamattomia nepsy-haasteita. Vanhemmat saattavat kokea turhautumista tai epävarmuutta ja jopa häpeää siitä, miten lapsen käyttäytymiseen tulisi reagoida, ja kuinka lapsen saisi toimimaan neurotyypillisen lapsen kaltaisesti. Samassa perheessä voi olla usealla lapsella nepsyhaasteita, joten vanhemmilla on useinkin monta ohjausta ja tukea tarvitsevaa lasta samanaikaisesti, joten heidän tarvitsi montaa lasta samanaikaisesti, joka voi olla kuormittavaa päivästä toiseen.  Toistuvat ristiriitatilanteet voivat kuormittaa koko perhettä ja vaikuttaa perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen (Arki toimimaan 2021, 53.) 

Vuorovaikutuksen haasteita perhesuhteissa

Neurokirjon perheissä vuorovaikutuksen haasteet voivat näkyä esimerkiksi väärinymmärryksinä, voimakkaina tunnereaktioina tai vaikeutena ilmaista omia tarpeita. Samalla nämä voivat tuottaa haasteita arjen suunnitteluun, ja toiminnanohjakseen.

Erityislapsien vanhemmat voivat kokea stressiä ja uupumusta, mikä saattaa heijastua vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Kun arki on kuormittavaa, rauhallinen kommunikointi ja tilanteiden ennakointi voivat olla vaikeampia toteuttaa. Tällöin ristiriitatilanteet voivat lisääntyä. (Arki toimimaan Opas 2022. 53–54) Vanhemman omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää arjen kuormittavuuden vähentämiseksi.

On tärkeää huomata, että haasteet eivät johdu huonosta kasvatuksesta tai tahallisesta käyttäytymisestä. Usein taustalla ovat lapsen neurologiset erityispiirteet sekä kuormittavat arjen tilanteet.

Ammattilaisten rooli perheiden tukemisessa

Sosionomit ja muut sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaiset voivat olla tärkeässä roolissa neurokirjon perheiden tukemisessa. Ammattilaiset voivat auttaa perheitä ymmärtämään neurokirjon piirteiden vaikutusta lapsen käyttäytymiseen sekä  tarjota konkreettisia keinoja arjen tilanteisiin. Tärkeää on pohtia arjen kuormitustilanteiden pienentämistä mm. stressiprofiilin avulla.

Yksi keskeinen keino on arjen ennakoitavuuden lisääminen. Selkeät rutiinit, kuvalliset aikataulut ja rauhallinen kommunikointi voivat helpottaa lapsen toimintaa ja vähentää ristiriitatilanteita. Myös vanhempien tukeminen on tärkeää, jotta he eivät jää yksin arjen haasteiden kanssa. Harvoin perheen lapset voivat perheen arkea muuttaa, vaan arjen muutos lähtee vanhempien vuorovaikutuksen tukemisesta ja muuttamisesta.  Vanhempien omien tunteiden ja kokemuksien jakaminen muille aikuisille voi helpottaa ja auttaa tunteeseen, ettei jää yksin (Turun ensi ja turvakotien liitto ry. 2024.)

Perhetyö, vertaistuki sekä yhteistyö esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa voivat auttaa luomaan perheelle toimivia tukiverkostoja. Kun perhe saa riittävästi tukea, vuorovaikutus voi muuttua myönteisemmäksi ja arki sujuvammaksi. Perheille on tarjolla monenmoista vertaistukea.  Samalla perheille tuodaan tietoa, että neurokirjon haasteet voivat olla osa tavallista arkea ja oikeilla tukitoimilla perheen arki voi muodostua tavanomaiseksi. Itse aika tuon esiin, että silmälaseilla helpotetaan silmälasilapsen arkea, ja nepsytukitoimilla nepsyhaasteisen arkea.

Pohdinta

Neurokirjon piirteet voivat tuoda perheen arkeen monia vuorovaikutuksen haasteita, mutta samalla ne voivat myös lisätä ymmärrystä erilaisuudesta ja yksilöllisistä tarpeista. Sosionomin työssä on tärkeää kohdata perheet ilman ennakkoluuloja ja tarjota tukea heidän arkeensa. Työntekijän on tärkeää kohdata kaikki perheen jäsenet yksiloinä ja tukea heitä yhteisessä vuorovaikutuksessa.

Kun perhe saa tietoa, tukea ja toimivia keinoja arjen tilanteisiin, vuorovaikutus voi vahvistua ja perheen hyvinvointi parantua. Ammattilaisen empaattinen kohtaaminen ja yhteistyö perheen kanssa ovat keskeisiä tekijöitä tämän tavoitteen saavuttamisessa.

 

Lähteet

 

Arki toimimaan- opas. 2022. Vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen.  ADHD-liitto ry. 2.painos. Helsinki: Punamusta Oy.

Oksanen J., Soilasvaara R. 2019. Esteille Hyvästit! Helsinki: Into kustannus Oy.

Turun ensi- ja turvakoti ry. 2024. Vanhemmuuden tunneaallokossa on normaalia repeytyä kahtia. Blogikirjoitus. Viitattu 28.3.2026. https://tuentu.fi/blogi/vanhemmuuden-tunneaallokossa-on-normaalia-repeytya-kahtia/

Kirjoittanut KK

Vuorovaikutuksen haasteiden tunnistaminen asiakastyössä

Vuorovaikutus on sosionomin työn ytimessä. Asiakastyössä kohdataan erilaisia ihmisiä, elämäntilanteita ja tarpeita, mikä tekee vuorovaikutuksesta monimuotoista. Ihmisten kohtaaminen perustuu vuorovaikutukseen, joko sanalliseen tai sanattomaan viestintään toisen kanssa. Ihmisten välinen kommunikointi vaikuttaa arjen sujuvuuteen, ihmissuhteisiin ja hyvinvointiin.  Asiakastilanteissa vuorovaikutus voi kuitenkin olla ajoittain haastavaa. Vuorovaikutuksen haasteiden tunnistaminen on keskeinen ammatillinen taito. Tässä kirjoituksessa tarkastelen vuorovaikutusta asiakastilanteissa ja millaisia haasteita asiakastyössä voi ilmetä.

Vuorovaikutus asiakastyön perustana

Asiakastyössä vuorovaikutus tarkoittaa enemmän kuin pelkkää keskustelua. Se sisältää kuuntelemista, nonverbaalista viestintää, tunteiden tunnistamista sekä kykyä rakentaa luottamuksellinen suhde asiakkaaseen. Toimiva vuorovaikutus luo perustan yhteistyölle ja asiakkaan tukemiselle. Sami Sallinen esittelee Yle-areenan Tämä on totta -podcastissa sanattomaksi  viestinnän olevan koko meidän eleet, ilmeet, pukeutuminen, katse, etäisyys toisiin ihmisiin ja hän tuo esiin, että sanaton viestintä on sanallista rehellisempää (Yle- areena 2024.) 

Sallinen myös kertoo, että myös tilanteen mukavuusalueella on merkitys toisen viestinnällä. Hän tuo esiin, että katsekontaktin välttely tai silmien räpyttely on merkki siitä, että toinen on omalla epämukavuusalueella. Hän tuo esiin, että vuorovaikutuksessa on hyvä empaattisesti tuoda toinen sanallisesti takasin mukavuusalueelle, ja kysellä toiselta, mitä mieltä hän on asiasta mieltä? (Yle-areena 2024.)

Vuorovaikutuksen haasteiden ilmeneminen

Vuorovaikutuksen haasteet voivat näkyä monin eri tavoin. Asiakas voi esimerkiksi vetäytyä keskustelusta, olla vähäsanainen tai vältellä katsekontaktia. Toisaalta haasteet voivat ilmetä myös voimakkaina tunnereaktioina, kuten ärtymyksenä tai turhautumisena.

Joissakin tilanteissa asiakas ei välttämättä ymmärrä ammattilaisen viestiä tai kokee sen epäselväksi. Tämä voi johtua esimerkiksi kielimuurista, neuropsykiatrisista piirteistä tai kuormittavasta elämäntilanteesta. Ihan pelkästään pitkäaikainen väsymystila voi aiheuttaa asiakkaalle hankaluutta olla vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Myös mielenterveyden haasteet voivat vaikuttaa siihen, miten asiakas osallistuu vuorovaikutukseen.

Haasteiden tunnistaminen ammattilaisen näkökulmasta

Vuorovaikutus voi näyttäytyä tilanteessa haasteelliselta mm. jomman kumman ennakkoluulojen, epäluottamuksen tai ajanpuutteen vuoksi.  Vuorovaikutus saattaa näyttää yhdensuuntaiselta. Ammattilainen saattaa ohittaa asiakkaan näkemyksen.  Yhteisen ymmärryksen saavuttaminen vaatii selkeitä rooleja. Tilanteessa kuitenkin ammattilaisella on vastuu vuorovaikutussuhteen edistämisestä. (THL 2023.)

Haasteiden tunnistaminen vuorovaikutuksessa edellyttää ammattilaiselta herkkyyttä havainnoida asiakkaan käyttäytymistä ja viestintää. Keskeistä on huomioida, miten asiakas reagoi tilanteisiin, miten hän osallistuu keskusteluun ja millaisia tunteita hän ilmaisee.

Vuorovaikutustilanteissa ammattilaisen on myös tärkeää tarkastella omaa toimintaansa. Hänen tulisi välttää monimutkainen kielenkäyttöä, kiirettä tai oletukset asiakkaan asiasta.

Keinoja vuorovaikutuksen tukemiseen

Asiakastilanteessa tärkeää on jo kohtaaminen ja asiakkaan toivottaminen tervetulleeksi. Tärkeää myös olla tietoinen asiayhteyden ja tilanteen mahdolliset vaikutukset kommunikointiin. Asiakastilanteessa voi tarkastella, kuinka asiakas asettuu vuorovaikutukseen ja miten hän vastaa vuorovaikutukseen. Onko mahdollista käyttää vuorovaikutustilanteessa puhetta tukevia kommunikointimuotoja, kuten kuvia, piirtämistä, paperille kirjoittamista, ilmeitä, eleitä? Työntekijän tulee olla myös tietoinen tunteista, jotka nousevat vuorovaikutustilanteessa joko asiakkaassa tai hänessä itsessänsä. Ja mahdollisesti aina olisi tärkeää tiedustella, ymmärsikö asiakas tilanteen ja esimerkiksi, miten työskentely jatkuu. (THL 2023.)

Meillä kaikilla on oma tapamme olla kontaktissa toisten ihmisten kanssa. Me tulemme vuorovaikutustilanteeseen oman historia, kulttuuri ja uskomuksien kanssa. Nämä vaikuttavat vuorovaikutustilanteeseen.  Kaikista tärkeintä olla aidosti kiinnostunut toisesta ja antaa vuorovaikutukselle tilaa ja aikaa. Luottamuksen rakentaminenkin vie aikaa. Samalla tärkeää varmistaa, että toinen on tullut ymmärretyksi asiassa, vaikka kysymällä suoraan, ymmärsinkö tämän näin? 

 

Pohdinta

Vuorovaikutuksen haasteiden tunnistaminen on tärkeä osa sosionomin ammatillista osaamista. Haasteet voivat johtua monista eri tekijöistä, eikä niitä tule tulkita yksiselitteisesti asiakkaan ominaisuuksiksi. Sen sijaan on tärkeää tarkastella tilannetta kokonaisuutena ja huomioida myös oma rooli vuorovaikutuksessa. Ja toki täytyy ajatella inhimillisesti. Joskus vuorovaikutus asiakastilanteessa ei vaan toimi. Aina on hyvä reflektoida, mikä tilanteessa ei toiminut ja mikä myöskin oli toimivaa vuorovaikusta asiakkaan kohtaamisessa.

Kun ammattilainen kehittää omaa vuorovaikutusosaamistaan ja suhtautuu asiakkaisiin avoimesti ja empaattisesti, voidaan rakentaa toimivampia asiakassuhteita. Tämä edistää asiakkaan osallisuutta ja hyvinvointia sekä tukee sosionomin työn tavoitteita.

Lähteet

THL 2023. Kunnioittava kohtaaminen ja vuorovaikutusosaaminen. Viitattu 4.4.2026. https://thl.fi/aiheet/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/ehkaiseva-paihdetyo/puheeksiotto-ja-mini-interventio/kunnioittava-kohtaaminen-ja-vuorovaikutusosaaminen 

Yle Areena. 2024. Tämäkin on totta- podcast. Opi tulkitsemaan eleitä ja ilmeitä. Viitattu 3.4.2026. https://areena.yle.fi/1-7111980

Kirjoittanut KK

Tunteikas vanhemmuus

Erityislapsen vanhemmuus on rooli, johon kukaan ei osaa ennalta valmistautua ja johon kasvetaan moninaisen, joskus kivuliaankin matkan kautta. Vanhemmuutta voisi kuvailla pitkäksi juoksumatkaksi, jonka maaliin yksiselitteisiä ja valmiita opasteita ei ole kellään. Erityisvanhemmuus avaa oven kokonaan uuteen maailmaan ja opettaa ymmärtämään erilaisuutta, mutta opettaa myös vanhemmista itsestään. Matka on täynnä erilaisia tunteita, huumoria, haasteita ja ennen kaikkea elämän iloa ja uskallusta elää (Alatalo 2016). 

Kun oma lapsi saa diagnoosin, se pysäyttää ja tulevaisuus voi näyttää pelottavalta ja epävarmalta. Pikkuhiljaa aika kuluu ja arki lähtee pyörimään omalla painollaan. Erityistä arkea osittain selittävän ja ymmärrystä lisäävän diagnoosin saaminen voi kestää kauankin, osalle se ei tule koskaan. Usein onkin helpompaa hyväksyä lapsen selkeä diagnosoitu tuen tarve kuten liikkumista haittaava fyysinen vamma. Sen sijaan sosiaalisen ja emotionaalisen tuen tarvetta, joka näyttäytyy ympäristölle haastavana käyttäytymisenä, ei aina ymmärretä samalla tavoin. (Ahonen 2017, 16.) Haastava käyttäytyminen voi ilmetä aggressiivisena ja uhmakkaana köytöksenä, ylivilkkautena ja tarkkaamattomuutena, voimakkaina tunteenpurkauksina tai voimakkaana vetäytymisenä.

                                             Kuva 1: Tekijänoikeusvapaa kuva, haettu Pixabay-palvelusta

Vanhemmuuteen kuuluu lapsen voimakkaiden tunteiden kohtaaminen ja aikuisen rooli niiden tukemisessa on keskeinen. Lapsi, joka harjoittelee tunnetaitojaan ja tarvitsee siihen tukea, saattaa esimerkiksi pettymyksen tai kuormittumisen edessä ajautua voimakkaan ja hallitsemattoman tunteen valtaan. Tällöin lapsi on siinä hetkessä menettänyt omien tunteidensa säätelykyvyn ja toisten ihmisten tunteiden tai reaktioiden huomioiminen on vaikeaa. (Ahonen 2017, 18-19.)

Tunteet vanhemmuudessa

Lapsen erityistarpeiden kanssa eläminen vaikuttaa vanhempien jokapäiväiseen elämään ja altistaa emotionaaliselle tunnekuormalle, stressille ja uupumukselle. Toistuvat tuntien mittaisiksi venyvät aamutoimet, kuormittuessaan haastavasti käyttäytyvän lapsen tunteenpurkaukset ja lepyttely tai kesken työpäivän saapuvat puhelinsoitot koulusta vaativat vanhemmilta kärsivällisyyttä, venymistä ja jaksamista. (Haastattelu 2026.) Tilanne, jossa oma lapsi käyttäytyy huonosti, aiheuttaa vanhemmissa häpeää. Häpeä syntyy ulkopuolisten asenteista ja tilanteen tulkinnoista sekä vanhempien syyllistämisestä. Lisäksi vanhemman häpeää lisää omat neuvottomuuden ja turhautumisen tunteet, kun kaikesta ennakoinnista huolimatta eivät aina kykene estämään tilanteiden kärjistymistä.

Toisinaan vanhemman mieli on alakuloinen jo valmiiksi mennessään hakemaan lasta koulusta, sillä tietää saavansa päivästä negatiivista palautetta (Alatalo 2016). Välillä taas lasta hakiessa tunnistaa oman ärtymyksensä kasvavan, kun tietää jo vastassa olevan jumittavan lapsen, joka ei hetkeen suostu liikahtamaankaan, vaikka aikataulu olisi kiireinen. Siltikin, vaikka arki haastaa toisinaan jaksamisen äärirajoille, ei se vie rakkautta pois. Oma lapsi on rakas, ei pelkkä sairaus tai diagnoosi, vaan lapsi, jonka kuuluikin perheeseen syntyä. (Haastattelu 2026.)

Ihan yhtä totta on vanhemman kokemat tunteet. Kärjistyneet tilanteet ja lapsen tunteenpurkaukset herättävät vanhemmassa monenlaisia, pelottaviakin ajatuksia. Vanhemmat kokevat pettymystä elämän muovautumisesta voimia vaativaksi arjeksi. Tunne voi olla surua tavanomaisen elämän unelmista, joista on joutunut luopumaan tai riittämättömyyden kokemusta siitä, ettei omat voimat aina riitä vaativaan arkeen. Erityinen arki koskettaa väistämättä myös aina koko perhettä ja koettelee parisuhdetta.

Tunteiden tunnistaminen

Vanhemman rooli on toimia lapsen emotionaalisena turvapaikkana ja tunteiden kanssasäätelijänä. Jotta siinä voisi onnistua, tulisi vanhemman pysähtyä pohtimaan, millaisia reaktioita itsessä tapahtuu tunnekuohujen hetkissä. Pysähtyminen omien tuntemusten äärelle auttaa havaitsemaan, tunnistamaan ja löytämään arjen auttavia keinoja selvitä vanhemmuudessa läsnä olevien tunteiden kanssa. (Seppälä 2025.)

Tunteet vaikuttavat tapaamme ajatella ja toimia, ja toimivat kaiken inhimillisen toiminnan taustalla. Tunteiden kieltämisen sijaan niitä tulisi käsitellä avoimesti. Läsnäolevalla, empaattisella ja rauhallisella toiminnalla vanhempi viestii lapselle turvaa ja niistä ylipääsemistä yhdessä. Toisaalta vanhempikin suuttuu joskus ja voi lapselle kertoa syynsä omaan kiukkuisuuteen. Vanhemman rehellisyys omista tunteistaan mallintaa kaikkien tunteiden tärkeyttä lapselle ja luo kuvaa siitä, että myös erehtyminen on sallittua. Toisinaan jokin tilanne voi vanhemmasta tuntua niin uuvuttavalta ja hermoja raastavalta, jolloin pieni aikalisä tai hetkeksi paikalta poistuminen voi auttaa omien tunteiden tasaamisessa. (Ahonen 2017, 67-69.)

Voimia vanhemmuuteen

Vanhempana kokee tärkeänä kuulluksi tulemisen ja mahdollisuuden turvalliseen puhumiseen. Aikaa ja tilaa sellaiselle keskustelulle, jossa voi kokea olevansa turvassa arvostelulta ja tuomitsemiselta, vaikka uskaltaisikin kertoa omista ajatuksistaan ja vaikeistakin tunteista. Läheisten tuki on vanhemmille tosi tärkeää ja kun on joku, kenen kanssa vastuuta voi jakaa. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Sitä on tottunut pärjäämään omin avuin ja toisaalta voi kokea huonoa omaatuntoa siitä, että haluaisi esimerkiksi hetken itselleen ja tauon omasta lapsestaan. (Haastattelu 2026.) Avun hakeminen arjen ja jaksamisen tueksi vaatii vanhemmalta aktiivisuutta. Toisaalta ammattilaisen tuki tai samaa kokeneiden ihmisten antama vertaistuki on parhaimmillaan voimauttavaa. Voimia antaa kokemus siitä, ettei ole ajatustensa kanssa yksin ja koetut tunteet eivät tee vanhemmasta huonoa tai epäonnistunutta.

Lähteet

Ahonen, L. 2017. Haastavat kasvatustilanteet. Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Alatalo, A. 2016. MarjaHintikkaLive. Erityislasten vanhempien puheenvuoro, 12 tarinaa erityisarjesta. Blogikirjoitus. Viitattu 1.4.2026. https://yle.fi/aihe/a/20-178792

Haastattelu 2026. Äidin haastattelu 2.4.2026.

Seppälä, R. 2025. Vanhemmuuden vaietut tunteet. Blogikirjoitus. Tukena. Viitattu 1.4.2026. https://tukena.fi/vanhemmuuden-vaietut-tunteet-vertaisryhma/

Kirjoittanut: ML

Vammaisuus rakkaus- ja parisuhteessa

Rakkaus- ja parisuhde ovat keskeisimpiä elämän ihmissuhteita. Oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi ovat ihmisyyden peruspilareita. Parisuhde tarjoaa kumppanuutta, tukea ja mahdollisuuden kasvaa toisen kanssa. Tavallisesti parisuhteesta nousee mieleen muun muassa yhteinen kemia, ihastumisen tunteet, oikea ajoitus ja yhteensopivuus. Harvemmin siinä yhteydessä ajatellaan yhteiskunnan asenteita, esteettömyyttä tai ulkopuolista apua. Monelle vammaiselle nämä aiheet ovat arkipäivää, rakkaudessakin. Vammainen usein nähdään huolenpidon kohteena ja palvelubyrokratian pyörteissä olevana ihmisenä. Sen sijaan vähemmän kuulee puhuttavan vammaisen rakkauselämästä tai vammaisesta parisuhteessa.

Ennakkoluulot

Vammaisuuteen ja rakkaussuhteisiin liittyy stereotypioita kuten, että vammaiset pariutuisivat vain toisten vammaisten kanssa ja silloinkin heidät nähdään helposti vain keskenään kavereina. Myöskään vammaisen ihmisen parisuhdetta vammattoman kanssa ei nähdä realistisena vaan ennemminkin hoivasuhteena tai toisen hyväksikäyttönä. Stereotypiat ja asenteet vaikuttavat syrjivinä ja vammainen ihminen helposti omaksuu niitä tullen vahvemmin tietoiseksi omista rajoitteistaan suhteessa toisen ihmisen kanssa. Tällainen sisäistetty syrjintä voi vammaiselle olla kriisin paikka ja synnyttää pelkoa omasta riittävyydestä tai kelpaamisesta sellaisena kuin on. Pelkoa myös siitä, milloin vamma alkaa haitata tai koska siitä tulee ongelma. Tällaiset etenkin parisuhteen alussa heräävät epävarmuuden ajatukset voivat olla universaalejakin, mutta ne korostuvat vammaisen ihmisen elämässä. Mistä se ajatus tuleekaan, että vammaisena olisi jotenkin vähemmän kuin muut. (Tiiri & Eskola 2019.)

                                      Kuva 1: Tekijänoikeusvapaa kuva, haettu Pixapay-sivustolta

Kahden ihmisen välistä elämää

Parisuhteessa vammaisuus toki vaikuttaa ja vamma on olemassa, mutta suhde ei perustu siihen, eikä se määrittele suhdetta. Suhteeseen sisältyy hyvin tavanomaisia asioita kuin mihin tahansa parisuhteeseen. Parisuhteessa toki huomaa miten vammaisuus suhteessa voi vaikuttaa ja siitä tulee näkyvämpää, ikään kuin osapuolten yhteinen asia, jaettu vammaisuus. Arki konkretisoi niitä asioita, joita ei vamman vuoksi välttämättä pysty tekemään ja tällöin esimerkiksi kotityöt voi kasaantua vahvemmin toiselle. Arki parisuhteessa vaatii enemmän suunnitelmallisuutta ja sellainen spontaanius ei aina ole mahdollista, vaikka haluaisikin. Menoja on suunniteltava ennalta, asioita järjesteltävä ja selviteltävä esimerkiksi kohteiden esteettömyyttä tai mahdollisen avustajan saamista mukaan (Tiiri & Eskola 2019.) Tällaiset ennalta suunniteltavat asiat ovat kuitenkin rakenteellisia ja useimmiten järjestettävissä olevia.

Erilaisuus suhteessa on kuitenkin myös vahvistava voimavara. Avoin kommunikointi ja asioista yhdessä keskusteleminen minimoi oletuksia. Se myös auttaa huomaamaan ne toiminnot, joihin vammainen tarvitsee esimerkiksi ulkopuolista avustajaa, mikä pitää suhteen tasapainossa. Kumppanin tehtävä tai velvollisuus ei ole avustaa pois lukien parisuhteeseen sisältyvä tavallinen toisen auttaminen. Säännöllinen avustaminen puolison toimesta tekisi suhteesta hyvin helposti hoitosuhteen ja vammaisen riippuvaiseksi kumppanistaan. (Kynäniekka 2023.) Ihmissuhde on kuitenkin aina kahden ihmisen välinen asia, mikä ei kuulu kenellekään ulkopuoliselle, jollei suhde toista satuta (Tiiri & Eskola 2019).

Ihmissuhteet kuuluvat kaikille

Sairaus tai vamma ei poista ihmisen kykyä rakastaa tai tulla rakastetuksi. Rakkaus, läheisyys ja yhteinen elämä toisen kanssa ovat ihmiselle hyvinvoinnin lähteitä, eikä ne ole etuoikeuksia kellekään vaan perusoikeuksia kaikille. Jokainen kaipaa rakkautta, kumppanuutta ja kiintymystä, vaikka aina ei olekaan helppoa löytää sitä erityistä henkilöä.

Lämminhenkinen ja elämänmyönteinen tv-sarja Down rakkautta (2023) kuvaa nuorten seikkailuja heidän etsiessään rakkautta ja kokiessaan deittailun ylä- ja alamäkiä sekä suhteiden monimutkaisuutta. Sarjassa esiintyvä nuori on saavuttanut elämässään paljon itselleen merkityksellisiä asioita, mutta kokemus rakkaudesta vielä puuttuu. Hän toivoo löytävänsä vierelleen ihmisen, jonka kanssa voisi hengailla, halailla ja syödä rannalla kalaa ja ranskiksia. Toiveena on löytää ihminen, jolla olisi sellaisia ominaisuuksia, joita itse arvostaa ja kenen kanssa voisi rakastaa juuri sellaisena kuin on. (Down rakkautta 2023.) Jokaisella, vammasta huolimatta, on oikeus valita, ketä tapailee ja kenen kanssa ystävystyy enemmän. Toisaalta on myös oikeus tunnistaa tunteitaan, kun ei koe niiden syvenevän. Katsojana herää ihastelemaan sarjassa esiintyvien nuorten ja heidän lähipiirinsä suvaitsevaisuutta ja kykyä hyväksyä erilaisuutta. Sarja on koskettava kokonaisuus hyväksynnän ja rakkauden voimasta.

Vammainen kohtaa asenteita ja rakenteellisia haasteita, jolloin toista samassa tilanteessa olevaa on helpompi ymmärtää. Rakkauden saaminen toiselta ihmiseltä on kuitenkin ihmeellinen kokemus ihan jokaiselle. Ja jokainen erilaisista ominaisuuksistaan huolimatta ja niiden kanssa voi tehdä toisen ihmisen onnelliseksi.

 

Lähteet

Down rakkautta. 2023. TV-sarja. Netflix. Viitattu 30.3.2026. https://www.netflix.com

Kynäniekka. 2023. Kynäniekan salaiset mietteet. Miten vamma saattaa vaikuttaa deittailuun? Blogikirjoitus. Viitattu 29.3.2026. https://kynaniekansalaisetmietteet.com/2023/05/04/miten-vamma-saattaa-vaikuttaa-deittailuun/

Tiiri, J. & Eskola, P. 2019. Ihan sama? Vammaisena parisuhteessa. 8.10.2019. Podcast. Invalidiliitto. Viitattu 29.3.2026. https://www.invalidiliitto.fi/i-kanava/series-title/ihan-sama-podcast-jakso-9-vammaisena-parisuhteessa

 

 Kirjoittanut ML

 

 

 

Vuorovaikutus on kohtaamista ja asennetta

Jokaisella meillä on oma tapamme kohdata ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Jokainen tuo kohtaamiseen omaa kulttuuriaan, uskomuksiaan ja historiaansa, joiden avulla jäsentää elämäänsä ja maailmaa. Vuorovaikutukseen eivät kuitenkaan vaikuta vain sanat, joita lausumme vaan asenne, jolla toiset kohtaamme. (Mönkkönen 2018, ammatillisen kohtaamisen lähtökohtia.) Asenteet ovat osa vuorovaikutusta ja ne vaikuttavat toimintaamme enemmän kuin ehkä huomaammekaan. Arvostava kohtaaminen on vuorovaikutuksen perusta ja sen merkitys korostuu etenkin silloin, kun yhteistä kieltä tai yhteisiä viestinnän keinoja ei ole. Hämmentyneisyys ja avuttomuus ovat ymmärrettäviä, kun kohtaa ihmisen, jonka kommunikointitapa poikkeaa omasta. (Karjalainen & Wallenius-Penttilä 2020, 9.)

Kuva 1: Tekijänoikeusvapaa kuva: haettu Pixapay-palvelusta

Meillä kaikilla on tarve viestiä toisten kanssa, kertoa mielipiteemme, tehdä valintoja ja päätöksiä sekä ilmaista tunteita. Haluamme saada huomiota ja jutustella, olla ihmisiä. Kuvittele millainen päiväsi olisi, jos et pystyisi puhumaan. Miten saisit ilmaistua tunteesi, ajatuksesi ja tarpeesi toisille ja ymmärtäisivätkö he mitä haluat kertoa. Tällainen on arkipäivää puhevammaisille ihmisille. He kuulevat, mutta puhumisen keinot puuttuvat. (Kehitysvammaliitto 2026.) Vuorovaikutus on paljon muutakin kuin puhutut sanat. Puhetta voidaan tukea korvaavin keinoin kuten kuvilla, viittomin, sovelluksin, esinein, piirtäen, kirjoittaen sekä ilmein ja elein. Puhumattoman ihmisen oikeus kommunikointiin toteutuu toimivien keinojen ja apuvälineiden avulla, mutta lähi-ihmisen tuki on merkittävä. (Papunet 2026.)

Kun ihmisen keinot ilmaista itseään tai mahdollisuudet ottaa osaa keskusteluun ovat vähäisemmät, tarvitaan toiselta ihmiseltä taitoja tulla vastaan. Kommunikointia tukevat keinot eivät itsessään ala välineestä, vaan se alkaa ihmisestä. Kommunikoinnin onnistuminen rakentuu pienistä hetkistä, joissa toinen haluaa ymmärtää. Siitä, että on kiinnostunut toisen ajatuksista ja tavasta ilmaista itseään. Yksikin ilmaisu toisen omalla keinolla antaa tunteen aidosta huomioimisesta ja kohtaamisesta. Kommunikointi ei tapahdu tyhjiössä, se tapahtuu kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa. (Sillanpää 2025.)

Mitä vaikeammin vammaisesta ihmisestä on kyse, sitä enemmän hän on riippuvainen toisista ihmisistä ja heiltä saamastaan tuesta (Kehitysvammaliitto 2026). On helppoa keskittyä siihen, mitä toinen tekee tai mitä toinen ei tee, mutta usein vähemmälle huomiolle jää se, miten itse tilanteessa toimii. Annanko toiselle aikaa ilmaista ajatuksiaan, huomioinko sanatonta viestintää kuten eleitä, ilmeitä ja katseita tai olenko kiireinen vai aidosti hetkessä läsnä. Pienikin muutos omassa toiminnassa voi olla merkityksellistä toiselle. (Sillanpää 2025.)

Puhumaton ihminen kohtaa ennakkoluuloja ihan arkielämän kohtaamisissa ja ammattilaistenkin kanssa. Ajatellaan, että puhevammaisen kanssa pitäisi toimia jotenkin toisin tai suhtautua häneen jollakin tietyllä tavalla. Helposti vuorovaikutustilannetta vältellään, koska ei osata suhtautua toisen puhumattomuuteen. Vammaisen kohtaamiseen voi liittyä jännitystä, totuttuja toimintatapoja tai tietämättömyyttä kuinka kuuluisi kohdata. Ihmisen erilaisuuteen kohdistuva erottelu ja kohtaamattomuus voi ilmetä ohipuhumisena, mikä voi olla päälle puhumista, kuuntelemattomuutta tai täysin sivuuttamista. Tavallisia arkisia ohipuhumisen tilanteita on, jossa esimerkiksi puhevammaisen seurassa olevalle avustajalle puhutaan ja vastataan, puhumaton sen sijaan sivuutetaan. (Tiilikainen & Seppänen 2018, 205.)

Kohtaaminen ja toisen kuuleminen edellyttävät lähi-ihmiseltä herkkyyttä ja kykyä heittäytyä, taitoja, joita voi oppia. Toisen kohtaaminen ja kommunikoinnissa tukeminen ei vaadi täydellistä osaamista. Erilaisten kommunikointikeinojen tuntemus auttaa, mutta tärkeämpää on halu kuulla toista paremmin. Sitä voi ilmaista hiljaisella hetkellä, jossa toinen ehtii toimia. Se voi olla katse, jolla ilmaisee huomioimista ja läsnäoloa tai viittoman käyttämistä tilanteessa, jossa se on merkityksellinen. Tärkeintä ei yksistään ole erilaiset keinot, vaan miten mahdollistaa yhteyden. (Sillanpää 2025.)

Lähteet

Karjalainen, A-L. & Wallenius-Penttilä, K. 2020. Diak. Eri tavoin kommunikoivien kohtaaminen sosiaali- ja terveysalan työssä. Viitattu 29.3.2026. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/344887/DIAK_Opetus_5.pdf?sequence=5&isAllowed=y

Kehitysvammaliitto. 2026. Puhevammaisuus. Puhumaton ei ole olematon! Video. Viitattu 29.3.2026. https://www.kehitysvammaliitto.fi/puhevammaisuus/

Mönkkönen, K. 2018. Vuorovaikutus asiakastyössä. E-kirja. Gaudeamus.

Papunet. 2026. Kommunikointi voi vaikeutua eri syistä. Viitattu 29.3.2026. https://papunet.net/kommunikointi-voi-vaikeutua-eri-syista/

Sillanpää, H. 2025. Esteetöntä kommunikointia. Kommunikoinnin tukeminen alkaa asenteesta. Podcast. Spotify. Viitattu 28.3.2026.

Tiilikainen, E. & Seppänen, M. 2018. Yksinäisyys afaattisen ihmisen kokemana. Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti 55/2018, 200-211. Viitattu 29.3.2026. https://journal.fi/sla/article/view/74421/36056

Kirjoittanut: ML

Vuorovaikutuksen haasteet ja mahdollisuudet verkossa

Kuva luotu tekoälyllä.

Nykypäivänä vuorovaikutustilanteet ovat siirtyneet ja siirtymässä yhä enenevissä määrin myös internettiin, niin hyvässä kuin pahassakin. Siellä non-verbaalin viestinnän rooli jää pieneksi, vaikkakin sitä on mahdollista paikata hieman hymiöllä ja muilla yleisesti, oletettavasti, tiedossa olevilla ilmaisuilla. Internetissä sanat ja muut ilmaisut jäävät kasvokkaisiin vuorovaikutustilanteisiin nähden enemmän lukijansa varaan, minkä vuoksi niiden esittäjän on kyettävä ymmärtämään yhä paremmin ja pienemmillä henkilökohtaisilla tiedoilla vastaanottajan elämää ja ajatusmaailmaa. Näitä sosiaalisessa mediassa tapahtuvan vuorovaikutuksen kompastuskiviä on nähtävissä toistuvasti lähes joka puolella, joissa alusta ja julkaisija tarjoaa lukijoilleen tai muille seuraajilleen kommentointimahdollisuuden. Jos kasvokkaisessa vuorovaikutustilanteessa jo pienissäkin eleissä ja puheen sävyssä voi olla merkittäviä tulkinnallisia eroja pelkästään kuulijasta ja näkijästä riippuen, voi itse kukin päätellä, miten suuria eroja ymmärryksessä ja jopa väärinkäsityksiä muodostuu keskusteluissa, joista edellä mainitut vuorovaikutuksen sanattomat keinot on jätetty pois. (Ranta, Kaskela, Nurmi, Ruokolainen 2023, 487-491; Suoninen, Pirttilä-Backman, Lahikainen & Ahokas 2010, 34; Jokinen & Suoninen 2000, 65-67; Törrönen, ym. 2016, 144-145.)

Toisaalta internet ja anonymiteetin tarjoava Tor-verkko, mahdollistavat helpommin lähestyttävän väylän vuorovaikutukseen esimerkiksi mielenterveysasiakkaille tai päihteiden käyttäjille ja heitä auttaville tahoille. Ne ovat helppoja, matalan kynnyksen alustoja, joissa asiakkaalla on usein vapaus valita, milloin on läsnä ja kuinka kauan. Verkossa työskenteleviltä työntekijöiltä taas vaaditaan erityistä neutraaliutta ja yleisen informaation jakamista tuomitsematta, jotta vuorovaikutussuhde asiakkaan kanssa saadaan muodostettua ja säilytettyä. Rannan ja kumppanien tekemässä tutkimuksessa havainnoitiin haittoja vähentävää päihdetyötä Tor-verkossa ja sen perusteella vuorovaikutus on verkossa kasvokkaiseen, usein kompleksiseen, kohtaamiseen verrattuna “kompaktia”, eli neuvontatyö muodostuu usein vain yhdestä kysymyksestä ja yhdestä vastauksesta. Tällaisessa neuvontatyössä onkin tärkeää tuottaa asiakkaille selkeää, faktoihin perustuvaa tietoa ja tarjota neuvoa suoraan kysyttyyn asiaan. Lisäksi kehotukset kääntyä esimerkiksi terveydenhuollon puoleen tai yksityiseen viestintään työntekijän kanssa on puettava neutraaliin ja asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavaan muotoon, esimerkiksi “voit olla yhteyksissä…” tai “haluaisitko keskustella…” (Ranta, ym. 2023, 493.)

Anonymiteetin suojaavia alustoja on mahdollista käyttää myös tutkimustarkoitukseen arkaluonteista, mahdollista rikollista tai muuten yleisesti hyväksymätöntä toimintaa harjoittavien tahojen tavoittamiseksi. Tehdessään dokumenttisarjaa Lasten turvallisuus ja pedofilia, norjalainen toimittaja Emma Clare Gabrielsen käytti hyväkseen Tor-verkkoa tavoittaakseen pedofiileja. Verkon ansiosta hän sai lukuisia yhteydenottoja ympäri maailman ja loi hyvän vuorovaikutuksellisen suhteen pedofiilien kanssa verkon luoman anonymiteetin ansiosta. (Gabrielsen, 2018a.) Ilman Tor-verkkoa yhteydenotot olisivat todennäköisesti jääneet vähäisiksi, jos niitä olisi ollut ollenkaan ja sen myötä pedofiilien näkemykset ja kokemukset olisivat jääneet kuulematta. Tor-verkon kautta löytyneen, sarjassa esiintyneen haastateltavan, kautta kävi myös ilmi, miten vaikeassa tilanteessa pedofiilit, jotka eivät ole koskaan vahingoittaneet, eivätkä halua tulevaisuudessakaan millään tavoin vahingoittaa lapsia, ovat kiinnostuksen kohteensa, jopa pakkomielteensä kanssa (Gabrielsen, 2018b). Ongelma heidän kohdallaan on monisyinen, mutta yhtenä keinona vuorovaikutuksen luomiseen ja sitä kautta heidän tukemiseen on tai olisi varmasti Tor-verkko, jossa arkaluonteisesta aiheesta voi keskustella anonyymisti.

Heli Stormi

Lähteet

Gabrielsen, E.C. 2018a. Sisällä - Lasten turvallisuus ja pedofilia, Osa 1. 20.08.2018. Dokumenttisarja. Yle Areena. Viitattu 27.3.2026. https://areena.yle.fi/1-4424165

Gabrielsen, E.C. 2018b. Sisällä - Lasten turvallisuus ja pedofilia, Osa 2. 20.08.2018. Dokumenttisarja. Yle Areena. Viitattu 27.3.2026. https://areena.yle.fi/1-4424165

Ranta, J., Kaskela, T., Nurmi, J., Ruokolainen, T. 2023. Haittoja vähentävä päihdetyö Tor-verkossa, Analyysi autonomiaa kunnioittavista neuvontakohtaamisista. TreAdd-julkaisut. Tampere. https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/80a3a5e4-f1f6-4b4e-9e57-4672233e8fef/content

Jokinen, A. & Suoninen, E. 2000. Auttamistyö keskusteluna: Tutkimuksia sosiaali- ja terapiatyön arjesta. Tampere: Vastapaino.

Suoninen, E., Pirttilä-Backman, A., Lahikainen, A. R. & Ahokas, M. 2010. Arjen sosiaalipsykologia. Helsinki: WSOYpro.

Törrönen, M., Hänninen, K., Jouttimäki, P., Lehto-Lundén, T., Salovaara, P., Veistilä, M. & Anttonen, A. 2016. Vastavuoroinen sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus.

Eläimet johdattajina vuorovaikutukseen

Kuva Heli Stormi.

Aurinkoisena kevätpäivänä pihapiiri on rauhallinen. Ympärillä lentelevät varpuset sirkuttavat iloisesti ja muutama hevonen käyskentelee rauhallisesti tarhassaan heinänkorret suupielissään heiluen. Sisälle rakennukseen astuttaessa tulijan vastaanottaa heinän kahina ja tasainen rouskutus. Muutama pää nousee levollisesti ylös heinäkasasta tarkastaakseen, kuka talliin on saapunut ja lempeä katse sekä pehmeä hörähdys toivottavat tulijan tervetulleeksi. Hän on saapunut lounas- eli päiväheinäaikaan talliin, hevosten, noiden jättimäisten ja ehkä pelottavienkin terapeuttien kotiin. Ne eivät arvostele tai tuomitse, niille tärkeintä on tämä hetki ja hetken jakaminen toisen kanssa. Ja tietenkin päiväheinät. Hevosten tavoin kaikki eläimet arvostavat rauhaa ja seesteistä eloa, minkä takia ne pyrkivät käyttäytymään toistensa ja ihmisten kanssa tyynnytellen ja konflikteja välttäen. Tämä luo rauhoittavan tunnelman niiden ympärille ja ympäristössä.

Tätä edellä mainittua eläinten tunnelmanluontikykyä kuvaa hyvin myös erään vilkkaan opiskelijaryhmän tekemä kollektiivinen havainto kysymyksen muodossa: “miten täällä on näin rauhallista?”, kun opettajalla oli koira mukanaan opetustilanteessa (Opettajan haastattelu 2026). Eläinten läsnäololla voi siis olla merkittäviä vaikutuksia ihmisiin ja ihmisryhmiin silloinkin, kun siihen ei aktiivisesti edes kiinnitetä huomiota. Muun muassa tämän rauhoittavan vaikutuksen vuoksi eläimiä käytetäänkin yhä enemmän myös sosiaalialalla ja niistä voi olla apua esimerkiksi ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa, joissa asiakkaalla on henkisiä tai fyysisiä haasteita ilmaista itseään sanoin (Suvilehto 2022, 22-24; Mattila-Rautiainen 2011, 168-171). 

Joskus eläimelle jutteleminen voi tuntua helpommalta kuin ihmisen kanssa keskustelu ja toisinaan pelkkä eläimen läsnäolo tai sen käytöksen havainnointi voi mahdollistaa keskustelun avauksen ihmisten kesken. Eläinten, etenkin hevosten kanssa toimiessa oman kehonkielen tunnistamisella on suuri merkitys ja jo pelkät silmän liikkeet voivat vaikuttaa eläimen käyttäytymiseen. Näiden myötä eläinten avulla on mahdollista myös auttaa asiakasta tunnistamaan omaa olemustaan ja kehonkieltään paremmin sekä löytämään itsestään mahdollisia kehittämiskohteita, mitkä helpottavat asiakasta tulevaisuudessa vuorovaikutustilanteissa ja niiden luomisessa. (Mattila-Rautiainen 2011, 171-173.) Oivaltavia havaintoja eläinten rauhoittavasta, luottamusta herättävästä ja toisinaan jopa maagisesta kohtaamistaidosta teki myös Peter Franzenin roolihahmo sarjassa Kaikki rakastavat hevosia, jossa parisuhteestaan huolissaan ollut Matias päätti ratkaista ongelman ostamalla vaimolleen, Annelle, lahjaksi hevosen (Niemi 2025). Kyseisestä päätöksestä voidaan olla montaa mieltä, mutta moni eläinten kanssa toiminut voi samaistua Matiaksen kokemiin voimakkaisiin tunteisiin, jotka johtivat edellä mainittuun päähänpistoon.

Valokuvaa muokattu tekoälyn avulla.
Alkuperäinen valokuva Heli Stormi.

Vaikka eläimet ovat herkkiä ja hevoset myös vaistoillaan reagoivia pakoeläimiä, ovat ne oikein kohdeltuna järkeviä, tilannetajuisia ja taitavia vuorovaikutustilanteissa. Ne osaavat myös, yksilöstä riippuen, suhteuttaa toimintaansa sen mukaan, kenen kanssa toimivat ja esimerkiksi tutun, kokeneen aikuisen kanssa kujeileva hevonen, saattaakin lapsen rinnalla kulkiessaan ottaa jokaisen askeleen tarkkaan harkiten ja hyvin varovasti kuin suojelusenkeli konsanaan.

Heli Stormi

Lähteet

Ammattiopettaja 2026. Opettajan haastattelu. 01.03.2026. Tredu. Ylöjärvi. 

Mattila-Rautiainen, S. 2011. Ratsastusterapia. Jyväskylä: PS-Kustannus.

 

Niemi I. 2025. Kaikki rakastavat hevosia. Kausi 1, Jakso 3. 06.11.2025. Draamasarja. Yle Areena. Viitattu 25.3.2026. https://areena.yle.fi/1-72761605

Suvilehto, P. 2022. Inspiroivat ja parantavat eläimet, Helsinki: Avain

Vuorovaikutus lapsen kanssa

“Pikkutytöt ovat kuolemanhiljaisia, vieraat eivät ole muistaneet tervehtiä heitä… Sanna muistaa sekä mummin että vaarin mutta katsoo pelokkaasti äitiin aina kun he kysyvät jotakin: saako hän puhua vai suuttuuko äiti?” Näin oivallisesti kuvaa Ulla-Lena Lundberg äidin, Monan ja lasten, Lilluksen ja Sannan suhdetta romaanissaan Jää (2014, 502). Suhde on muodostunut kylmäksi osittain ajan hengen mukaisesti, mutta erityisesti äidin puutteellisten vuorovaikutus- ja tunnetaitojen myötä. Äitiä kalvaa jossain määrin myös pettymys siitä, että lapset ovat kiintyneet voimakkaasti isäänsä, jonka kanssa he ovat voineet hassutella ja iloita vapautuneesti. Äitinsä mielialoja pienet lapset taas ovat oppineet mukailemaan taitavasti ja pyrkivät kaikin tavoin hillitsemään itsensä aiheuttaakseen mahdollisimman vähän harmia äidilleen. (Lundberg 2014.) Vaikka lapset eivät olekaan pääroolissa romaanissa, kuvaa Lundberg hyvin heidän vuorovaikutustaitojen kehittymistä ja romaanin edetessä nähtävissä on muutos iloisesta, ääntelevästä vauvasta hiljaiseksi ja huomaamattomaksi lapseksi.

Lapsen vuorovaikutus vanhemman kanssa alkaa jo kohdussa ennen syntymää ja syntymän jälkeen vuorovaikutustaidot jatkavat edelleen kehittymistään. Vaikka vauva ei vielä osaakaan puhua, hän kommunikoi ja pyrkii äännellen ja liikkeillään aktiivisesti vuorovaikutukselliseen suhteeseen lähimpien ihmistensä kanssa. Suhteen muodostuminen aikuiseen on puolustuskyvyttömän ja avuttoman lapsen elinehto ja se, miten hänen ympärillään olevat ihmiset vastaavat hänen kommunikointikeinoihinsa, vaikuttaa hänen vuorovaikutustaitojensa kehittymiseen heti ensimmäisestä päivästä lähtien. (Korhonen & Sukula 2004, 17.)

Valokuvaa muokattu tekoälyn avulla.
Alkuperäinen kuva Heli Stormi

Hyvän vuorovaikutussuhteen muodostaminen lapsen kanssa vaatii aikuista myös huomioimaan, erityisesti aluksi omia non-verbaaleja, eli sanattomia kommunikointimenetelmiä. Koska lapset ovat taitavia aistimaan tunnetiloja ja tarkkailemaan toisten kehonkieltä, tulee heidän kanssa toimivien kiinnittääkin erityistä huomiota omaan olemukseen, ilmeisiin ja asennoitumiseen, jotta oma sanallinen viestintä ei esimerkiksi olisi ristiriidassa sanattoman viestinnän kanssa. Lapsesta on usein helpompaa muodostaa uuden ihmisen kanssa luottamuksellinen suhde tekemisen, vaikkapa pelaamisen tai leikkimisen, kautta. Poikani kummi, Jyrki Vainonen teki poikani kanssa leikkiessään ilahduttavia havaintoja lapselle mielekkäistä, sekä aikuisen ja lapsen välisen, yhteyden luomista edesauttavista keinosta. Hän nosti näitä esiin esseekokoelmassaan, Rajankävijä (2025, 134), jossa totesi, että yksi kivoimmista asioista lapsen näkökulmasta on toisto ja elämän opettelu riemastuttaa etenkin, kun saman asian saa tehdä yhdessä uudestaan ja uudestaan (Vainonen 2025, 134)!

Vuorovaikutustaidot kehittyvät jatkuvasti ja niitä voi myös tietoisesti kehittää, mikä tekee niiden seuraamisesta mielenkiintoisen aihepiirin. Aika ajoin tarkkailen ja pohdin myös omaa vuorovaikutuksellista suhdetta lapseeni ja toisinaan nousee huoli siitä, ymmärränkö hänen viestinsä oikein ja pystynkö vastaamaan niihin riittävän nopeasti. Siinä mielessä vuorovaikutuksemme etenkin parin vuoden takaisena vauva-aikana oli jokseenkin yksipuolista “tanssia”, jollaisena vuorovaikutusta toisinaan kuvataan, että vauva oli pääasiassa yhteisen tanssimme viejä, “saneli” sanattomasti säännöt ja määritti päiviemme rytmin (Suoninen, Pirttilä-Backman, Lahikainen & Ahokas 2010 34; Törrönen, ym. 2016, 144-145). Vähänpä tuli tuolloin ja toisiaan nykypäivänäkin äidin toiveet, esimerkiksi yhtenäisistä, pitkistä yöunista, kuulluksi, mutta tulevaisuus näyttää, ovatko uhraukset ja pyrkimykset vauvan ja pienen lapsen ilmaisujen ymmärtämiseen ja vastaamiseen olleet vuorovaikutustaitojen kehittymisen kannalta sen arvoisia.

Heli Stormi

Lähteet

Korhonen, A., Sukula, S. & Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö. 2004. Vauvaperhetyö.

Jyväskylä: PS-Kustannus.

Lundberg, U. & Vallisaari, L. 2014. Jää. 6. p. Helsinki: Teos: Schildts & Söderströms.

Suoninen, E., Pirttilä-Backman, A., Lahikainen, A. R. & Ahokas, M. 2010.

Arjen sosiaalipsykologia. Helsinki: WSOYpro.

Törrönen, M., Hänninen, K., Jouttimäki, P., Lehto-Lundén, T., Salovaara, P.,

Veistilä, M. & Anttonen, A. 2016. Vastavuoroinen sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus.

Vainonen, J. 2025. Rajankävijä: Kirjoituksia sielusta, luovuudesta, vapaudesta ja kuolemasta. Rajamäki: Aviador.