sunnuntai 5. huhtikuuta 2026

Vuorovaikutuksen haasteet neurokirjon perheissä


Perhe-elämässä vuorovaikutus on tärkeä side perheenjäsenten välillä. Perheenjäsenten välinen kommunikointi vaikuttaa arjen sujuvuuteen, ihmissuhteisiin ja hyvinvointiin. Neurokirjon erityispiirteitä omaavissa perheissä vuorovaikutus voi kuitenkin olla ajoittain haastavaa.  Neurokirjon häiriöihin kuuluvat autisminkirjon häiriö, Adhd ja touretten oireyhtymä (Oksanen, Soilasvaara 2019, 5.) Tässä kirjoituksessa tarkastelen vuorovaikutuksen haasteita neurokirjon perheissä sekä sitä, miten ammattilaiset voivat tukea perheiden arkea.

Neurokirjon piirteet ja perheen arki

Neurokirjon erityispiirteet voivat vaikuttaa monella tavalla perheen arkeen. Vanhemmat voivat kokea lapsen haasteelliseksi hoidettavaksi jo varhaisessa vaiheessa, mikä lisää vuorovaikutuksen haastetta (Arki toimimaan 2021. 53) 

Lapsella sekä vanhemmilla voi olla vaikeuksia keskittymissä, oman toiminnanohjauksen kanssa tai tunteiden säätelyssä. Nämä voivat vaikeuttaa vuorovaikutusta. Lähiympäristön aikuiset voivat esimerkiksi käyttää tehottomia ohjauskeinoja oman stressitason noustessa. Tallaisia ovat mm. liialliset lapsen kieltämiset ohjaustilanteessa. (Oksanen yms. 2019, 232.)  Näissä tilanteissa vanhemman oman tunteen hallinta olisi tärkeää.

Myös usein perheissä vanhemmilla on omia hoitamattomia nepsy-haasteita. Vanhemmat saattavat kokea turhautumista tai epävarmuutta ja jopa häpeää siitä, miten lapsen käyttäytymiseen tulisi reagoida, ja kuinka lapsen saisi toimimaan neurotyypillisen lapsen kaltaisesti. Samassa perheessä voi olla usealla lapsella nepsyhaasteita, joten vanhemmilla on useinkin monta ohjausta ja tukea tarvitsevaa lasta samanaikaisesti, joten heidän tarvitsi montaa lasta samanaikaisesti, joka voi olla kuormittavaa päivästä toiseen.  Toistuvat ristiriitatilanteet voivat kuormittaa koko perhettä ja vaikuttaa perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen (Arki toimimaan 2021, 53.) 

Vuorovaikutuksen haasteita perhesuhteissa

Neurokirjon perheissä vuorovaikutuksen haasteet voivat näkyä esimerkiksi väärinymmärryksinä, voimakkaina tunnereaktioina tai vaikeutena ilmaista omia tarpeita. Samalla nämä voivat tuottaa haasteita arjen suunnitteluun, ja toiminnanohjakseen.

Erityislapsien vanhemmat voivat kokea stressiä ja uupumusta, mikä saattaa heijastua vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Kun arki on kuormittavaa, rauhallinen kommunikointi ja tilanteiden ennakointi voivat olla vaikeampia toteuttaa. Tällöin ristiriitatilanteet voivat lisääntyä. (Arki toimimaan Opas 2022. 53–54) Vanhemman omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää arjen kuormittavuuden vähentämiseksi.

On tärkeää huomata, että haasteet eivät johdu huonosta kasvatuksesta tai tahallisesta käyttäytymisestä. Usein taustalla ovat lapsen neurologiset erityispiirteet sekä kuormittavat arjen tilanteet.

Ammattilaisten rooli perheiden tukemisessa



Sosionomit ja muut sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaiset voivat olla tärkeässä roolissa neurokirjon perheiden tukemisessa. Ammattilaiset voivat auttaa perheitä ymmärtämään neurokirjon piirteiden vaikutusta lapsen käyttäytymiseen sekä  tarjota konkreettisia keinoja arjen tilanteisiin. Tärkeää on pohtia arjen kuormitustilanteiden pienentämistä mm. stressiprofiilin avulla.

Yksi keskeinen keino on arjen ennakoitavuuden lisääminen. Selkeät rutiinit, kuvalliset aikataulut ja rauhallinen kommunikointi voivat helpottaa lapsen toimintaa ja vähentää ristiriitatilanteita. Myös vanhempien tukeminen on tärkeää, jotta he eivät jää yksin arjen haasteiden kanssa. Harvoin perheen lapset voivat perheen arkea muuttaa, vaan arjen muutos lähtee vanhempien vuorovaikutuksen tukemisesta ja muuttamisesta.  Vanhempien omien tunteiden ja kokemuksien jakaminen muille aikuisille voi helpottaa ja auttaa tunteeseen, ettei jää yksin (Turun ensi ja turvakotien liitto ry. 2024.)

Perhetyö, vertaistuki sekä yhteistyö esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa voivat auttaa luomaan perheelle toimivia tukiverkostoja. Kun perhe saa riittävästi tukea, vuorovaikutus voi muuttua myönteisemmäksi ja arki sujuvammaksi. Perheille on tarjolla monenmoista vertaistukea.  Samalla perheille tuodaan tietoa, että neurokirjon haasteet voivat olla osa tavallista arkea ja oikeilla tukitoimilla perheen arki voi muodostua tavanomaiseksi. Itse aika tuon esiin, että silmälaseilla helpotetaan silmälasilapsen arkea, ja nepsytukitoimilla nepsyhaasteisen arkea.

Pohdinta

Neurokirjon piirteet voivat tuoda perheen arkeen monia vuorovaikutuksen haasteita, mutta samalla ne voivat myös lisätä ymmärrystä erilaisuudesta ja yksilöllisistä tarpeista. Sosionomin työssä on tärkeää kohdata perheet ilman ennakkoluuloja ja tarjota tukea heidän arkeensa. Työntekijän on tärkeää kohdata kaikki perheen jäsenet yksiloinä ja tukea heitä yhteisessä vuorovaikutuksessa.

Kun perhe saa tietoa, tukea ja toimivia keinoja arjen tilanteisiin, vuorovaikutus voi vahvistua ja perheen hyvinvointi parantua. Ammattilaisen empaattinen kohtaaminen ja yhteistyö perheen kanssa ovat keskeisiä tekijöitä tämän tavoitteen saavuttamisessa.

 

Lähteet

 

Arki toimimaan- opas. 2022. Vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen.  ADHD-liitto ry. 2.painos. Helsinki: Punamusta Oy.

Oksanen J., Soilasvaara R. 2019. Esteille Hyvästit! Helsinki: Into kustannus Oy.

Turun ensi- ja turvakoti ry. 2024. Vanhemmuuden tunneaallokossa on normaalia repeytyä kahtia. Blogikirjoitus. Viitattu 28.3.2026. https://tuentu.fi/blogi/vanhemmuuden-tunneaallokossa-on-normaalia-repeytya-kahtia/

Kirjoittanut KK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti