![]() |
| Kuva Heli Stormi. |
Tätä edellä mainittua eläinten tunnelmanluontikykyä kuvaa hyvin myös erään vilkkaan opiskelijaryhmän tekemä kollektiivinen havainto kysymyksen muodossa: “miten täällä on näin rauhallista?”, kun opettajalla oli koira mukanaan opetustilanteessa (Opettajan haastattelu 2026). Eläinten läsnäololla voi siis olla merkittäviä vaikutuksia ihmisiin ja ihmisryhmiin silloinkin, kun siihen ei aktiivisesti edes kiinnitetä huomiota. Muun muassa tämän rauhoittavan vaikutuksen vuoksi eläimiä käytetäänkin yhä enemmän myös sosiaalialalla ja niistä voi olla apua esimerkiksi ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa, joissa asiakkaalla on henkisiä tai fyysisiä haasteita ilmaista itseään sanoin (Suvilehto 2022, 22-24; Mattila-Rautiainen 2011, 168-171).
Joskus eläimelle jutteleminen voi tuntua helpommalta kuin ihmisen kanssa keskustelu ja toisinaan pelkkä eläimen läsnäolo tai sen käytöksen havainnointi voi mahdollistaa keskustelun avauksen ihmisten kesken. Eläinten, etenkin hevosten kanssa toimiessa oman kehonkielen tunnistamisella on suuri merkitys ja jo pelkät silmän liikkeet voivat vaikuttaa eläimen käyttäytymiseen. Näiden myötä eläinten avulla on mahdollista myös auttaa asiakasta tunnistamaan omaa olemustaan ja kehonkieltään paremmin sekä löytämään itsestään mahdollisia kehittämiskohteita, mitkä helpottavat asiakasta tulevaisuudessa vuorovaikutustilanteissa ja niiden luomisessa. (Mattila-Rautiainen 2011, 171-173.) Oivaltavia havaintoja eläinten rauhoittavasta, luottamusta herättävästä ja toisinaan jopa maagisesta kohtaamistaidosta teki myös Peter Franzenin roolihahmo sarjassa Kaikki rakastavat hevosia, jossa parisuhteestaan huolissaan ollut Matias päätti ratkaista ongelman ostamalla vaimolleen, Annelle, lahjaksi hevosen (Niemi 2025). Kyseisestä päätöksestä voidaan olla montaa mieltä, mutta moni eläinten kanssa toiminut voi samaistua Matiaksen kokemiin voimakkaisiin tunteisiin, jotka johtivat edellä mainittuun päähänpistoon.
![]() |
| Valokuvaa muokattu tekoälyn avulla. Alkuperäinen valokuva Heli Stormi. |
Vaikka eläimet ovat herkkiä ja hevoset myös vaistoillaan reagoivia pakoeläimiä, ovat ne oikein kohdeltuna järkeviä, tilannetajuisia ja taitavia vuorovaikutustilanteissa. Ne osaavat myös, yksilöstä riippuen, suhteuttaa toimintaansa sen mukaan, kenen kanssa toimivat ja esimerkiksi tutun, kokeneen aikuisen kanssa kujeileva hevonen, saattaakin lapsen rinnalla kulkiessaan ottaa jokaisen askeleen tarkkaan harkiten ja hyvin varovasti kuin suojelusenkeli konsanaan.
Heli Stormi
Lähteet
Ammattiopettaja 2026. Opettajan haastattelu. 01.03.2026. Tredu. Ylöjärvi.
Mattila-Rautiainen, S. 2011. Ratsastusterapia. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Niemi I. 2025. Kaikki rakastavat hevosia. Kausi 1, Jakso 3. 06.11.2025. Draamasarja. Yle Areena. Viitattu 25.3.2026. https://areena.yle.fi/1-72761605
Suvilehto, P. 2022. Inspiroivat ja parantavat eläimet, Helsinki: Avain


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti